Parisen viikkoa sitten seurakuntamme jalkautui Jyväskylän kävelykadulle ja kauppojen edustoille lipaskeräyksen muodossa. Ehkä myös sinä olit mukana?
Itse koin jo talvella poltetta osallistua kampanjaan. Miksi? Siksi, että se sopii juuri minun luonteelleni. Nautin kohdata, haastaa ja ehkä hieman provosoidakin ihmisiä. Toisaalta koin asian tärkeäksi ja luotan, että Fida tekee mitä lupaa. Kommenteista päätellen moni on menettänyt uskonsa köyhempien maiden auttamiseen.
Kauppakeskuksen tuulikaapissa seisoskellessani tapasin paljon erilaisia ihmisiä. Monet olivat vihaisen oloisia ja tuskastuneita. Joku vaikutti omasta mielestään niin kovin tärkeältä. Melkein kaikilla oli mahdoton kiire. Onneksi oli paljon niitäkin jotka jaksoivat hymyillä ja kiinnostuneina kysellä mihin rahat oikeastaan olivat menossa. Jokunen halusi keskustella myös elämän tärkeimmistä kysymyksistä.
Yllätyin siitä, ettei ulkonäon perusteella useinkaan voinut päätellä kuka lahjoittaa ja kuka ei. Juron ja isokokoisen miehen kasvot saattoivat levetä tarttuvaan hymyyn kontaktia otettaessa. Toki meillä jokaisella on erilaisia päiviä mutta ihmeellisellä tavalla pieni osa ohikulkijan sisimmästä paljastui siinä hetkessä.
Uskon ja tiedän, että tälläiset kampanjat ovat paljon enemmän kuin vain rahan keräämistä. Voin vain aavistella miten monella tavalla Jumala toimi kampanjan aikana. Lisäksi moni lapsi Bangladeshissa saa näkyvää toivoa elämään pääsemällä kouluun.
Se mitä jäin tällä kertaa kaipaamaan oli varttuneempi väki. Kerääjien keski-ikä jäi kovin nuoreksi.
Ehkä näemme kanssasi kun seurakunta seuraavan kerran tempaisee? :D