tiistai 16. marraskuuta 2010

Ollako välimaastossa lopun elämää?

Jotkut sanovat, että elävät välimaastossa odottaen seuraavaa isoa saavutusta tai uutta opiskelupaikkaa. Sitten vasta elämä alkaa! Mutta entä jos on elänyt välimaastossa koko siihenastisen elämänsä, eikä tunnelissa vieläkään näy valonpilkahdusta muutoksesta, saati sitten läpimurtoa johonkin aivan uuteen?

Joskus itsellekin tulee paniikki: mitä olenkaan tekemässä elämäni kanssa? Teenkö mitään? Onko elämäni vain seuraavaan päivään ja viikkoon elämistä? Hyödyttääkö elämäni ketään? Olenko Jumalan suunnitelmassa samalla, kun olen välimaastossa?

Käyn töissä, mutta työ ei ole unelmatyötäni, whatever that would be. Olen monessa mukana, mutta otanko päivittäisissä vastuissani ja ihmisten kohtaamisissani radikaaleja askeleita ja teenkö päätöksiä seuraten Jeesuksen esimerkkiä? Odotanko vain sitä seuraavaa paikkaa, johon Jumala minut vie tämän vähäisen vaiheeni jälkeen? Vai odotanko muutosta kenties turhaan?

Eikö olisi parempi päivittäin muistaa, että olemme nyt jo juuri siinä oikeassa suunnitelmassa ja niissä oikeissa tehtävissä? Tietenkin on tärkeää katsoa tulevaan, asettaa korkeampia tavoitteita ja unelmoida. Samalla tulisi kuitenkin muistaa, että vaikka olisimme lopun ikämme välimaastossa, niin sinnekin saapuu uusia tuulia. Että välimaastossakin elämä on elämää, josta kannattaa nauttia täysillä!

(Ajatuksia oli herättelemässä pastori Jeff Manion, joka puhui välimaastosta GLS-seminaarissa.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti